Skip to content

KTI käynnistää KIRA-digi -hankkeen tiedonsiirtorajapintojen kehittämiseksi kiinteistösijoittamisen keskeisille tiedoille

                    

 

KTI Kiinteistötieto jatkaa kiinteistöalan digitalisaation vauhdittamista yhteistyössä KIRA-digi -ohjelman kanssa ja käynnistää Kiinteistösijoittamisen ja -johtamisen tieto liikkumaan -kokeiluhankkeen.

Hankkeen tavoitteena on virtaviivaistaa ja tehostaa kiinteistösijoittamisen ja -johtamisen liiketoimintaprosesseja määrittelemällä ja toteuttamalla teknisiä ratkaisuja, joiden avulla tiedot liikkuvat eri järjestelmien ja osapuolten välillä. Automatisoitu tiedonsiirto parantaa tiedon laatua, kun manuaalisen työn määrä ja virheet vähenevät. Toteutettava ratkaisu perustuu aiempaan määrittelyhankkeeseen, jossa yhdessä alan keskeisten toimijoiden kanssa kehitettiin tietomalli kiinteistösijoittamisen keskeisille tietokokonaisuuksille ja -sisällöille. Mallin pohjalta on tehty tekniset määrittelyt vuokraustoiminnan keskeisten tietojen tiedonsiirtorajapinnoille, jotka toteutetaan nyt alkavassa kokeiluhankkeessa. Tiedonsiirtorajapinnat mahdollistavat tietojen sujuvan liikkumisen valtuutusten puitteissa esimerkiksi kiinteistönomistajan, managerin, arvioitsijan, ostajien ja myyjien, rahoittajien ja muiden osapuolten välillä.

KTI:n tavoitteena on perustehtävämme mukaisesti tuottaa palveluja, jotka parantavat asiakkaidemme kiinteistöliiketoiminnan kilpailukykyä ja tuottavuutta. Asiakaslähtöisellä digitaalisella palvelukehityksellä luomme asiakkaillemme uusia ratkaisuja hyödyntää päätöksenteossa kiinteistöinformaatiota. Nyt toteutettavalla tiedonsiirtoratkaisulla kehitetään myös KTI Online- ja rajapintapalveluja KTI-tietojen sujuvan liikkumisen ja hyväksikäytön tehostamiseksi.

Lähde mukaan toteuttamaan kiinteistöalan digiloikan seuraavaa askelta!
Ratkaisun käytännön hyödynnettävyyden varmistamiseksi kiinteistöliiketoiminnan tukena, haemme osallistujia kumppaniksemme nyt alkavaan kokeiluhankkeeseen. Kokeiluhanke edellyttää osallistujilta muutaman päivän työpanosta, osallistumista projektin tuotosten katselmointiin ja kommentointiin sekä pientä rahallista investointia. Lähestymme myös keskeisiä kiinteistötietojärjestelmätoimittajia, joiden sitouttamiseksi merkittävien kiinteistönomistajien ja -managerien osallistuminen on keskeistä.

Tutustu hankkeen esittelymateriaaliin.
Lisätietoja KIRA-digi -ohjelmasta löydät www.kiradigi.fi.

Lisätietoja:
Matti Heiskanen, puh. 040 832 6698, matti.heiskanen@kti.fi
Klaus Vesama, puh. 040 551 3346, klaus.vesama@kti.fi