Lehdistötiedote 16.02.2018
Suomen Kauppakeskusyhdistys ry
Suomalaisten kauppakeskusten kävijämäärä kasvoi 2,2 ja kokonaismyynti 1,7 prosenttia vuonna 2017. Pääkaupunkiseudulla myynti kasvoi vertailukelpoiseen kauppakeskuskantaan verrattuna 2,2 prosenttia edellisestä vuodesta, kun muualla Suomessa kasvu jäi reiluun prosenttiin. Vuoden viimeisellä neljänneksellä myynti kasvoi 2,6 prosenttia ja joulukuussa peräti 4,6 prosenttia edellisen vuoden vastaaviin ajanjaksoihin verrattuna. Kävijämäärien kasvu oli puolestaan loppuvuodesta hitaampaa kuin vuoden alussa.
Pääkaupunkiseudun uusi kauppakeskustarjonta kasvattaa kauppakeskusten osuutta vähittäiskaupasta. Kun vuoden aikana valmistunut uusi tilatarjonta otetaan huomioon, nousee kauppakeskusten kokonaismyynnin kasvu pääkaupunkiseudulla yli kahdeksaan prosenttiin. Muualla Suomessa kasvu jää noin prosentin tasolle.
Kauppakeskusten toimialoista voimakkaimmin kasvoivat kahvilat ja ravintolat, joiden myynti kasvoi 8,8 prosenttia vuoteen 2016 verrattuna. Myös kauneuden ja terveyden sekä sisustamisen, kodin tarvikkeiden ja elektroniikan toimialojen myynti kasvoi. Pukeutumisen sekä päivittäistavara- ja tavaratalokaupan myynnit sen sijaan laskivat hienoisesti kauppakeskuksissa vuoden 2017 aikana.
Indekseissä selvitettiin nyt ensimmäistä kertaa myös erilaisten viihde- ja vapaa-ajan palveluiden tarjontaa kauppakeskuksissa. Näiden palvelujen merkitys kasvaa samalla kun kaupan perinteisten toimialojen tilankäyttö vähenee. Viihde- ja vapaa-ajan palveluja löytyy nykyisellään 82 prosentista kauppakeskuksista. Niiden osuus keskusten liiketilaneliöistä on lähes neljä prosenttia ja kokonaismyynnistä hieman yli kaksi prosenttia. Viihde- ja vapaa-ajan palvelujen tarjonta on kauppakeskuksissa yleisempää pääkaupunkiseudulla kuin muualla Suomessa.
Tulokset perustuvat Suomen Kauppakeskusyhdistyksen julkaisemaan myynti- ja kävijäindeksiin, johon tiedot on kerännyt KTI Kiinteistötieto Oy. Kuukausitason myyntejä ja kävijätietoja on seurattu neljännesvuosittain vuodesta 2011 lähtien. Myynti- ja kävijäindekseillä edistetään Suomen kauppakeskusmarkkinan läpinäkyvyyttä sekä tarjotaan markkinatietoa kauppakeskusjohtamisen tueksi. Uusimmassa päivityksessä on mukana 39 kauppakeskusta, mikä kattaa noin 80 prosenttia koko toimialan kokonaismyynneistä sekä liiketilaneliöistä ja antaa siten kattavan kuvan koko toimialan kehityksestä. Nyt ensimmäistä kertaa selvitettyihin viihde- ja vapaa-ajan palveluihin sisältyvät esimerkiksi elokuvateatterit, keilaradat, kunto- ja joogasalit, kiipeilyseinät, liikunta- ja seikkailupuistot sekä pelisalit.
Lisätietoja:
Johanna Aho, toiminnanjohtaja, Suomen Kauppakeskusyhdistys, puh. 040 485 7596
Hanna Kaleva, toimitusjohtaja, KTI Kiinteistötieto Oy, puh. 040 5555 269
Pääkaupunkiseudun kauppakeskukset: ESPOO Ainoa, Entresse, Iso Omena, Sello, HELSINKI Arabia, Citycenter, Columbus, Forum, Galleria Esplanad, Itis, Kaari, Kamppi, Ristikko, Ruoholahti, VANTAA Jumbo, Myyrmanni Muiden suurten kaupunkiseutujen keskukset: JYVÄSKYLÄ Seppä, KEMPELE Zeppelin, KUOPIO Matkus, LAHTI Karisma, Trio, RAISIO Mylly, TAMPERE Duo, Koskikeskus, Tullintori, TURKU Hansa, Skanssi, YLÖJÄRVI Elo Muun Suomen keskukset: HYVINKÄÄ Willa, HÄMEENLINNA Goodman, KOTKA Pasaati, KOUVOLA Veturi, LAPPEENRANTA IsoKristiina, MIKKELI Stella, PORI IsoKarhu, Puuvilla, ROVANIEMI Sampokeskus, SALO Plaza, TORNIO Rajalla På Gränsen