Skip to content
22.5.2025

Suomen Kauppakeskusyhdistys: Kauppakeskusten myynti laski vuoden ensimmäisellä neljänneksellä – käyttöasteet säilyivät korkeina koko maassa

Tiedote 22.5.2025, Suomen Kauppakeskusyhdistys ry

Suomalaisten kauppakeskusten kokonaismyynti laski 0,9 prosenttia vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Tammikuussa myynti oli hieman suurempaa kuin viime vuonna, mutta helmi-maaliskuussa jäätiin vuoden 2024 tasosta. Kauppakeskusten kävijämäärän kasvu jatkui, mutta huomattavasti viime aikoja maltillisempana. Tammi-maaliskuussa kävijöitä oli kauppakeskuksissa tasan prosentin enemmän kuin vuonna 2024. Kävijöiden määrä kasvoi pääkaupunkiseudulla noin kaksi prosenttia, mutta muun Suomen kauppakeskuksissa kävijämäärä laski.

”Kauppakeskukset eivät ole immuuneita vähittäiskaupan kasvun hiljentymiselle, sillä myös kauppakeskuksissa asioivat kuluttajat ovat varovaisia rahankäytössään. Myyntien odotetaan kuitenkin tasaantuvan loppuvuotta kohden muun muassa palkankorotusten, korkojen laskun ja puoliväliriihen veronalennusten myötä”, sanoo Suomen Kauppakeskusyhdistyksen puheenjohtaja Jukka Vakula.

Päivittäistavara- ja tavaratalokaupan myynti pieneni

Kauppakeskusten suurimman toimialaryhmän, päivittäistavaran ja tavaratalojen myynti, on viime vuosina kasvanut tasaisesti yleisen hintatason kehitystä enemmän. Kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä toimialan myynti kuitenkin laski yli kaksi prosenttia vuoden 2024 tammi-maaliskuuta pienemmäksi. Laskua edelliseen vuoteen verrattuna selittänee osaltaan pääsiäisen myöhäisempi ajoittuminen. Myös myyntipäiviä oli tänä vuonna yksi vähemmän karkauspäivän takia.

Muodin ja asusteiden, vapaa-ajan tuotteiden sekä sisustamisen ja kodintarvikkeiden myynti on kauppakeskuksissa laskenut jo pitkään. Myös kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä näiden toimialojen myynnin muutokseen kirjattiin negatiivinen etumerkki.

Kauneuden ja terveyden tuotteiden sekä kauneus- ja hyvinvointipalvelujen myynnin kasvu jatkui, mutta hidastui

Kauppakeskusten merkittävistä toimialoista kauneus- ja hyvinvointipalvelujen sekä kauneuden ja terveyden tuotteiden myynti on kasvanut vahvasti jo useamman vuoden. Kuluvan vuoden tammi-maaliskuussa kummankin toimialan myynti kasvoi yli kuusi prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kasvu oli siis edelleen vahvaa, mutta huomattavasti viime aikojen usein kaksinumeroisiin

lukuihin yltänyttä kasvua maltillisempaa. 12 kuukauden rullaavalla tarkastelujaksolla kauneus- ja hyvinvointipalvelujen myynnin kasvu yltää 11,5 prosenttiin ja kauneuden ja terveyden tuotteiden kasvu lähes kahdeksaan prosenttiin. Kahviloiden ja ravintoloiden myynti pysyi kauppakeskuksissa lähes ennallaan.  

Kauppakeskusten liiketilojen käyttöaste pysyi vahvana lähes 96 prosentissa

Kauppakeskusten liiketilojen käyttöaste oli maaliskuun lopussa koko maassa keskimäärin 95,8 prosenttia, eli hivenen matalampi kuin viime vuoden lopussa. Pääkaupunkiseudun kauppakeskusten liiketilojen käyttöaste on lähellä koko maan keskiarvoa. Pääkaupunkiseudun ulkopuolisten suurten kaupunkiseutujen kauppakeskuksissa liiketiloista oli maaliskuun lopussa vuokrattuna yli 97 prosenttia. Pienempien kaupunkiseutujen kauppakeskusten käyttöaste pysyi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä lähes ennallaan hieman alle 95 prosentissa.

Tulokset perustuvat Suomen Kauppakeskusyhdistyksen myynti- ja kävijäindeksiin, johon tiedot on kerännyt KTI Kiinteistötieto Oy. Myynti- ja kävijätietoja on seurattu vuodesta 2011 lähtien. Indekseillä edistetään Suomen kauppakeskusmarkkinan läpinäkyvyyttä sekä tarjotaan markkinatietoa kauppakeskusjohtamisen tueksi. Uusimmassa päivityksessä on mukana 54 kauppakeskusta. Vertailukelpoisesta, ns. like-for-like-indeksistä, on poistettu uudet keskukset sekä merkittävät laajennukset ja remontit.

Lisätietoja:
Jani Sillanpää, asiantuntija, toimitilat, Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli / toiminnanjohtaja, Suomen Kauppakeskusyhdistys, puh. 0400 787 006
Hanna Kaleva, toimitusjohtaja, KTI Kiinteistötieto Oy, puh. 040 5555 269
Jukka Vakula, Vantaan Valo, toimitusjohtaja, Suomen Kauppakeskusyhdistyksen puheenjohtaja, puh. 040 761 7287

Pääkaupunkiseudun kauppakeskukset: ESPOO Ainoa, Entresse, Iso Omena, Lippulaiva, Niitty, Sello HELSINKI Arabia, Citycenter, Columbus, Easton, Forum, Hertsi, Itis, Kaari, Kaivopiha, Kamppi, Kämp Galleria, Malmin Nova, Redi, Ruoholahti, Tripla KAUNIAINEN Grani VANTAA Dixi, Jumbo, Kivis, Martinlaakson ostari, Myyrmanni 
Muiden suurten kaupunkiseutujen keskukset: JYVÄSKYLÄ Seppä KEMPELE Zeppelin KUOPIO Matkus LAHTI Karisma, Trio RAISIO Mylly TAMPERE Duo, Koskikeskus, Ratina TURKU Hansa, Skanssi YLÖJÄRVI Elo  
Muun Suomen keskukset: HYVINKÄÄ Willa HÄMEENLINNA Goodman KERAVA Karuselli KOTKA Pasaati KOUVOLA Veturi LAPPEENRANTA IsoKristiina LOHJA Lohi MIKKELI Stella PORI IsoKarhu, Puuvilla ROVANIEMI Revontuli, Sampokeskus SALO Plaza TORNIO Rajalla På Gränsen VAASA Espen