Tiedote 30.8.2024, Suomen Kauppakeskusyhdistys ry
Suomalaisten kauppakeskusten kävijämäärä kasvoi kuluvan vuoden huhti-kesäkuussa 5,1 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Myynti kasvoi nimellisesti 0,7 prosenttia, mutta inflaatiokorjattuna supistui 0,8 prosenttia. Rullaavalla 12 kuukauden tarkastelujaksolla kauppakeskusten myynti kasvoi 3,2 prosenttia ja kävijämäärä 5,4 prosenttia.
Kauneuden, terveyden ja hyvinvoinnin tuotteiden ja palvelujen myynti jatkaa vahvaa kasvuaan
Kauppakeskusten eri toimialoista vahvin kasvu kirjattiin kauneus- ja hyvinvointipalvelujen myyntiin, joka kasvoi lähes 15 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Myös kauneuden ja terveyden tuotteiden myynti jatkoi kasvuaan, mutta kasvuvauhti hidastui hieman ja oli nyt kahdeksan prosenttia. Yhteensä näiden toimialojen osuus kauppakeskusten kokonaismyynnistä oli noin 18 prosenttia vuoden toisella neljänneksellä. Päivittäistavaroiden ja tavaratalokaupan myynnin nimellinen kasvu oli hyvin lähellä vuotuista inflaatiota. Suurimpia miinusmerkkejä kirjattiin viihde- ja vapaa-ajan palvelujen, sisustamisen ja kodintavaroiden sekä vapaa-ajan tuotteiden myyntiin. Myös muodin ja asusteiden myynti jäi noin kolme prosenttia edellisen vuoden vastaavaa ajanjaksoa pienemmäksi.
Kauppakeskusten liiketilojen käyttöaste yli 95 prosenttia
Kauppakeskusten liiketilojen käyttöaste oli kesäkuun lopussa koko maassa keskimäärin 95,4 prosenttia, eli hivenen korkeampi kuin maaliskuussa. Alueellisesti korkeimmat käyttöasteet löytyvät edelleen pääkaupunkiseudun ulkopuolisten suurten kaupunkiseutujen kauppakeskuksista. Isojen kaupunkiseutujen ulkopuolella sijaitsevien kauppakeskusten käyttöasteiden nousu jatkui vuoden toisella neljänneksellä, ja kesäkuun lopussa lähes 95 prosenttia niiden liiketiloista oli vuokrattuna. Pääkaupunkiseudun kauppakeskusten käyttöasteet pysyttelivät edelleen yli 95 prosentissa.
”Kansainväliset retail-toimijat tekevät edelleen aktiivisesti lokaatio- ja investointipäätöksiä Helsingin ydinkeskustaan, mikä osoittaa uskoa alueen asiakasvirtoihin ja vetovoimaan myös tulevaisuudessa. Esimerkiksi kuluneen vuoden aikana olemme solmineet kaksi merkittävää Flagship-vuokrasopimusta Aleksanterinkadulle Normal & Cafeen ja kauneudenhoitoon erikoistuneen Kicksin kanssa. Molemmat ketjut aukaisevat suurimmat liikkeensä Suomessa juuri Helsingin keskustaan. Myös Kluuvin kauppakeskuksessa kävijämäärät ja myynnit ovat nousseet yli 7 prosenttia. Keskustan kiinteistönomistajat ovat tehneet suuria panostuksia alueen houkuttelevuuden kehittämiseksi, ja tulokset alkavat näkyä”, kertoo Colliersin kaupallisen konsultoinnin ja retail-vuokrauksen johtaja Katja Hatakka.
Tulokset perustuvat Suomen Kauppakeskusyhdistyksen myynti- ja kävijäindeksiin, johon tiedot on kerännyt KTI Kiinteistötieto Oy. Myynti- ja kävijätietoja on seurattu vuodesta 2011 lähtien. Indekseillä edistetään Suomen kauppakeskusmarkkinan läpinäkyvyyttä sekä tarjotaan markkinatietoa kauppakeskusjohtamisen tueksi. Uusimmassa päivityksessä on mukana 49 kauppakeskusta. Vertailukelpoisesta, ns. like-for-like-indeksistä on poistettu uudet keskukset sekä merkittävät laajennukset ja remontit.
Lisätietoja:
Mikko Östring, johtaja, toimitilat, Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli, puh. 050 3018 933
Hanna Kaleva, toimitusjohtaja, KTI Kiinteistötieto Oy, puh. 040 5555 269
Pääkaupunkiseudun kauppakeskukset: ESPOO Ainoa, Entresse, Iso Omena, Lippulaiva, Niitty, Sello HELSINKI Arabia, Citycenter, Columbus, Forum, Hertsi, Itis, Kaari, Kaivopiha, Kamppi, Kämp Galleria, REDI, Ruoholahti, Tripla KAUNIAINEN Grani VANTAA Jumbo-Flamingo, Myyrmanni
Muiden suurten kaupunkiseutujen keskukset: JYVÄSKYLÄ Seppä KEMPELE Zeppelin KUOPIO Matkus LAHTI Karisma, Trio RAISIO Mylly TAMPERE Duo, Koskikeskus, Ratina TURKU Hansa, Skanssi YLÖJÄRVI Elo
Muun Suomen keskukset: HYVINKÄÄ Willa HÄMEENLINNA Goodman KERAVA Karuselli KOTKA Pasaati KOUVOLA Veturi LAPPEENRANTA IsoKristiina LOHJA Lohi MIKKELI Stella PORI IsoKarhu, Puuvilla ROVANIEMI Revontuli, Sampokeskus SALO Plaza TORNIO Rajalla På Gränsen VAASA Espen