Ammattimaisten kiinteistösijoitusmarkkinoiden kaupankäyntivolyymi ylsi peräti 2,6 miljardiin euroon kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Lukema on KTI Transaktioseurannan neljänneksi suurin kvartaalivolyymi kautta aikain ja korkein ensimmäiseltä vuosineljännekseltä koskaan tilastoitu volyymi. Maaliskuussa alkaneen koronakriisin vaikutukset eivät vielä ensimmäisen neljänneksen lukemissa näy, kun suurimpia alkuvuodelle tilastoituja kauppoja on työstetty jo pitkään viime vuoden puolella. Kriisin aiheuttamien rajoitusten ja yleisen epävarmuuden voi kuitenkin olettaa hidastavan kaupankäyntiä merkittävästi tulevina kuukausina.

Neljä hyvin suurta kiinteistökauppaa alkuvuonna

Korkea volyymi muodostui ennen kaikkea neljästä hyvin suuresta kaupasta. Helsingissä Varma ja eteläkorelainen sijoittajaryhmä ostivat OP Ryhmän pääkonttorikiinteistön 480 miljoonalla eurolla, ja Sponda myi Antiloopille yhdeksän toimitilakiinteistön salkun Ruoholahdesta. Belgialaisen Aedifican omistama yhtiö sai toteutettua viime syksynä tehdyn tarjouksen Hoivatilat Oyj:n osakekannasta, ja on ostanut jo lähes kaikki osakkeet itselleen. Toinenkin suuri yhtiökauppa kirjattiin ensimmäiselle vuosineljännekselle, kun Ruotsissa SBB i Nordenin tekemä ostotarjous Hemfosan koko osakekannasta eteni. Hoivatilat ja Hemfosa omistivat vuodenvaihteessa Suomessa yhteensä noin 850 miljoonan euron arvosta kiinteistöjä. Kaiken kaikkiaan KTI tilastoi noin 50 yli miljoonan euron kiinteistökauppaa alkuvuoden aikana.

Toimisto- ja yhteiskuntakiinteistöt vaihdetuimpia kiinteistötyyppejä

Suuret kaupat nostivat toimisto- ja yhteiskuntakiinteistöt kauppatilastojen kärkeen. Ensimmäisen vuosineljänneksen toimistokauppojen arvo oli 1,1 miljardia euroa, ja niiden osuus kokonaisvolyymista 41 prosenttia. Yhteiskuntakiinteistöjen osuus oli 26, ja liikekiinteistöjen osuus 17 prosenttia volyymista. Viime vuosina vilkkaan kaupankäynnin kohteena olleiden asuntoportfolioiden osuus jäi seitsemään prosenttiin tammi-maaliskuun kokonaisvolyymista. Ulkomaisten sijoittajien osuus kokonaisvolyymista oli suurten kauppojen myötä jopa 64 prosenttia. Kotimaisista sijoittajaryhmistä aktiivisimpia ostajia olivat kiinteistösijoitusyhtiöt, joiden osuus kokonaisvolyymista oli 15 prosenttia.

Päättynyt vuosineljännes oli 20. peräkkäinen neljännes, jolloin Suomen kiinteistökauppavolyymi ylitti miljardin euron rajan. Koronakriisi tulee hyvin todennäköisesti hiljentämään lähikuukausina kaupankäyntiä, mutta vaikutuksen voimakkuutta on vielä vaikeaa arvioida.

Lisätietoa ja tarkempia analyyseja kiinteistökaupoista on saatavilla KTI Transaktioseurannasta: Mikko Soutamo, puh. 050 548 0480, mikko.soutamo(a)kti.fi tai Olli-Pekka Virkola, puh. 050 330 5287, olli-pekka.virkola(a)kti.fi. KTI Transaktioseurannan linjauksia löytyy täältä.

×