Skip to content

Mistä KiRa-ala puhuu 2022: Muuttuvan talous- ja sijoitusmarkkinaympäristön vaikutukset kiinteistö- ja rakennusalaan

Tänä vuonna KiRa-ala puhuu siitä mistä kaikki muutkin: koroista, inflaatiosta, energiasta ja geopolitiikasta. Maailmantalous ja sijoitusmarkkinat ovat kuluvana vuonna siirtyneet yli vuosikymmenen kestäneestä ennätysmatalien korkojen ja inflaation maailmasta täysin uudenlaiseen aikaan. Euroopassa käynnissä oleva sota myllertää energiamarkkinoita ja vaikuttaa globalisaation etenemiseen. Muuttuva toimintaympäristö vaikuttaa perustavanlaatuisesti ja laaja-alaisesti kiinteistöjen asemaan sijoitusmarkkinoilla, tilojen käyttöön eri sektoreilla sekä kiinteistökauppojen ja rakentamisen volyymeihin.

”Mistä KIRA-ala puhuu” -katsauksemme julkaistiin nyt kuudetta kertaa. Katsauksissa pyrimme nostamaan esille ja herättämään keskustelua suurista, koko kiinteistö- ja rakennusalaan vaikuttavista kehitystrendeistä. Raportti on tuotettu Kiinteistöalan Koulutussäätiön tuella ja se julkaistiin 10.11. Kiinteistöalan Vuosiseminaarissa. Toivottavasti raportti löytää käyttöä ja herättää ajatuksia ja keskustelua myös muissa tilaisuuksissa ympäri vuoden. Otamme mielellämme vastaan palautetta raportista ja kuulemme mahdollisista ideoistanne tulevien katsaustemme aiheiksi. Kiitämme lämpimästi Kiinkoa katsauksen mahdollistamisesta ja kaikkia haastateltua asiantuntijoita heidän arvokkaasta panoksestaan!

Lataa Mistä KiRa-ala puhuu 2022 -katsaus alta.

Lisätietoja: Hanna Kaleva, 040 5555 269, hanna.kaleva@kti.fi

Hae sivustolta

Viimeisimmät

KTI Kiinteistötieto

Parempi tietää kuin olettaa. KTI Kiinteistötieto on puolueeton kiinteistömarkkinoiden asiantuntija, joka auttaa asiakkaitaan onnistumaan.

Seuraa meitä