Skip to content

Vuoden 2017 kiinteistökauppavolyymi ylittänyt jo seitsemän miljardia euroa

Tämän vuoden kiinteistökauppavolyymi nousi uusiin ulottuvuuksiin loppukesällä, kun yhdysvaltalaisen Blackstonen hallinnoima Polar Bidco hankki Spondan osakekannan. Spondan Suomessa sijaitsevan kiinteistökannan markkina-arvo oli kesäkuun lopussa noin 3,7 miljardia euroa, joten kauppa on kaikkien aikojen suurin kiinteistötransaktio Suomessa. Kolmannesta vuosineljänneksestä tuli 4,7 miljardin euron kokonaisvolyymilla ylivoimaisesti kaikkein aikojen korkein vuosineljännes KTI:n kauppatilastoissa, sillä edellinen ennätys oli 2,5 miljardia euroa vuoden 2006 loka-joulukuulta. Syyskuun lopussa tämän vuoden kokonaisvolyymi oli jo ylittänyt 7,2 miljardia euroa, joten ollaan jo hyvin lähellä viime vuoden ennätyksellistä kokonaisvolyymia (7,4 mrd euroa).

Vuoden vaihdetuin kiinteistötyyppi on tähän mennessä ollut toimistokiinteistöt noin 44 prosentin osuudella kokonaisvolyymista. Spondan 2,2 miljardin euron toimistosalkun lisäksi etenkin Helsingissä ovat useat merkittävät toimistokohteet vaihtaneet omistajaa. Myös kauppakeskusten kaupankäynti on ollut vilkasta ympäri Suomea, ja liikekiinteistöjen osuus kauppavolyymista oli noin 34 prosenttia. Asuntoportfolioiden kaupankäynti on puolestaan selkeästi pienentynyt edellisvuoteen verrattuna. Tammi-syyskuun aikana asuntoportfoliokauppojen arvo oli noin 620 miljoonaa euroa, eli alle neljännes viime vuoden 2,8 miljardin euron kokonaisvolyymista. Sponda-kaupan myötä ulkomaisten ostajien osuus kauppavolyymista oli tammi-syyskuussa peräti 73 prosenttia.

Lisätietoa ja tarkempia analyyseja kiinteistökaupoista on saatavilla KTI Transaktioseurannasta: Mikko Soutamo, puh. 050 548 0480, mikko.soutamo(a)kti.fi tai Olli-Pekka Virkola, puh. 050 330 5287, olli-pekka.virkola(a)kti.fi. Suurimmat viime aikojen julkiset kaupat listataan myös KTI:n www-sivuilla: Major transactions -listaus.

Hae sivustolta

Viimeisimmät

KTI Kiinteistötieto

Parempi tietää kuin olettaa. KTI Kiinteistötieto on puolueeton kiinteistömarkkinoiden asiantuntija, joka auttaa asiakkaitaan onnistumaan.

Seuraa meitä