Skip to content

Vuoden 2019 kiinteistökauppavolyymi 6,3 miljardia euroa

KTI Transaktioseurannan mukaan vuoden 2019 kiinteistökauppavolyymi oli 6,3 miljardia euroa, joka oli 34 prosenttia edellistä vuotta matalampi lukema. Kauppojen lukumäärä pysyi kuitenkin edelleen korkeana, sillä KTI tilastoi viime vuonna lähes 300 yli miljoonan euron kiinteistökauppaa, eli suunnilleen yhtä paljon kuin vuonna 2017. Vuonna 2018 kauppoja tehtiin peräti 350 kappaletta. Volyymin selkeä lasku kahteen edelliseen vuoteen verrattuna johtuikin pitkälti siitä, että yksittäisiä miljardiluokan kauppoja ei viime vuodelle osunut. Suurin yksittäisen kohteen kauppa tehtiin jo alkuvuodesta, kun Elo osti Unibail-Rodamco-Westfieldiltä osuuden kauppakeskus Jumbosta 249 miljoonalla eurolla. Lisäksi vuoden aikana tehtiin mm. useita suuria asuntosalkkujen ja toimistokiinteistöjen kauppoja. Suurimmassa asuntokaupassa Starwood Capital Group osti yhteistyössä Avaran kanssa lähes 2 200 vuokra-asuntoa Elolta ja OP Ryhmän vakuutusyhtiöiltä. Korkean sijoittajakysynnän myötä laadukkaimpien kohteiden kauppahinnat nousivat hyvin korkeiksi etenkin pääkaupunkiseudulla.

Kaupankäyntivolyymi jakautui melko tasaisesti vuoden sisällä, sillä vuosineljänneksittäin volyymi vaihteli 1,3 – 1,9 miljardin euron välillä. Korkein lukema kirjattiin vuoden toisella neljänneksellä. Loka-joulukuun kaupankäyntivolyymi (1,5 mrd €) jäi jopa 60 prosenttia matalammaksi kuin edellisenä vuonna, jolloin neljännellä kvartaalilla tehtiin kauppoja peräti 3,7 miljardilla eurolla.

Toimistokiinteistöt vaihdetuin kiinteistötyyppi

Toimistokiinteistöt olivat kolmatta vuotta peräkkäin vaihdetuin kiinteistötyyppi. Toimistokauppojen arvo oli 2,3 miljardia euroa, ja niiden osuus kokonaisvolyymista 37 prosenttia. Asuntoportfolioiden osuus oli 25, ja liikekiinteistöjen osuus vain 17 prosenttia, joka oli matalin liikekiinteistöjen osuus viimeisten 15 vuoden aikana. Hoivakiinteistöjen kaupankäynti on puolestaan pysynyt vilkkaana, ja niistä tehtiin kauppoja edellisvuoden tavoin yli 600 miljoonalla eurolla. Hoivakiinteistöjen ohella myös muut julkisten palvelujen tuottamiseen tarkoitetut nk. yhteiskuntakiinteistöt kiinnostavat sijoittajia enenevästi, ja vuoden 2019 aikana tehtiin kauppoja muun muassa pelastus- ja opetustoimen kiinteistöillä. Vuoden 2020 alussa on tulossa historian suurin hoivakiinteistökauppa Suomessa, kun belgialainen Aedifica on ostamassa Hoivatilat Oyj:n koko osakekannan.

Ulkomaisten sijoittajien osuus edellisvuosia matalampi

Ulkomaiset sijoittajat hankkivat viime vuoden aikana Suomesta kiinteistöjä 2,8 miljardilla eurolla ja myivät 1,5 miljardilla eurolla, eli ulkomaisten sijoittajien kiinteistöomistukset Suomessa jatkoivat viime vuonnakin selvästi kasvuaan. Ulkomaisten sijoittajien osuus kokonaisvolyymista oli kuitenkin selvästi kahta edellistä vuotta matalampi, noin 45 prosenttia. Etenkin laadukkaat hyväsijaintiset kohteet kuitenkin houkuttelevat edelleen vahvasti ulkomaisia sijoittajia, ja vuoden aikana Suomen markkinoille tuli jälleen useita täysin uusia ulkomaisia kiinteistösijoittajia. Kotimaisista sijoittajaryhmistä aktiivisimpia ostajia olivat kiinteistösijoitusrahastot, joiden osuus kokonaisvolyymista oli 29 prosenttia.

Merkittävien kiinteistökauppojen volyymi Suomessa

Lähde: KTI Transaktioseuranta

Lisätietoa ja tarkempia analyyseja kiinteistökaupoista on saatavilla KTI Transaktioseurannasta: Mikko Soutamo, puh. 050 548 0480, mikko.soutamo(a)kti.fi tai Olli-Pekka Virkola, puh. 050 330 5287, olli-pekka.virkola(a)kti.fi. KTI Transaktioseurannan linjauksia löytyy täältä.