Skip to content

Suomen Kauppakeskusyhdistys ja KTI: Myynti- ja kävijäindeksit Q1/2015

Lataa lehdistötiedote ja graafi PDF-muodossa

Lehdistötiedote 18.5.2015

Kauppakeskusten myynti- ja kävijämäärät ovat säilyneet lähes ennallaan vaikeasta taloustilanteesta huolimatta
 

Vuoden ensimmäisen kvartaalin kävijämäärät kauppakeskuksissa ovat laskeneet prosentin edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Samaan aikaan kauppakeskusten kokonaismyynti supistui 0,4 prosenttia.

Viimeisen kahdentoista kuukauden ajanjaksolla muutokset sekä kävijämäärissä että kokonaismyynnissä ovat positiivisempia. Kävijämäärä kasvoi 0,4 prosenttia ja kokonaismyynti laski aavistuksen, 0,2 prosenttia. Kauppakeskukset ovatkin pärjänneet suhteellisen hyvin vaikeassa taloustilanteessa.

Tulokset perustuvat Suomen Kauppakeskusyhdistyksen ja KTI Kiinteistötiedon yhdessä kehittämään ja ylläpitämään myynti- ja kävijäindeksiin. Kuukausitason myyntejä ja kävijätietoja on seurattu kvartaaleittain vuoden 2011 loppupuolelta lähtien. Myynti- ja kävijäindekseillä pyritään parantamaan Suomen kauppakeskusmarkkinan läpinäkyvyyttä sekä tarjoamaan markkinatietoa kauppakeskusjohtamisen tueksi. Uusimmassa kvartaalipäivityksessä on mukana 34 kauppakeskusta, mikä vastaa merkittävää osuutta Suomen kauppakeskusmarkkinasta volyymilla mitattuna.

Lisätietoja:

  • Lars Eklundh, hallituksen puheenjohtaja, Suomen Kauppakeskusyhdistys, puh. 0500 458 694
  • Johanna Aho, toiminnanjohtaja, Suomen Kauppakeskusyhdistys, puh. 040 485 7596

Pääkaupunkiseudun kauppakeskukset:
ESPOO Ainoa, Entresse, Iso Omena, Lippulaiva, Sello, HELSINKI Arabia, Citycenter, Columbus, Forum, Galleria Esplanad, Itis, Kaari, Kamppi, Ristikko, VANTAA Jumbo, Myyrmanni

Muun Suomen kauppakeskukset:
HÄMEENLINNA Goodman, JYVÄSKYLÄ Forum, KEMPELE Zeppelin, KOTKA Pasaati, KUOPIO Matkus, LAHTI Karisma, Trio, MIKKELI Stella, PORI IsoKarhu, Puuvilla, RAISIO Mylly, ROVANIEMI Sampokeskus, SALO Plaza, TAMPERE Duo, Koskikeskus, TORNIO Rajalla PÃ¥ Gränsen, TURKU Skanssi, YLÖJÄRVI Elo