16.1.2024
KTI Transaktioseurannan mukaan vuoden 2023 kiinteistökauppavolyymi jäi noin 2,6 miljardiin euroon, joka oli matalin volyymi kymmeneen vuoteen. Sekä vuonna 2021 että 2022 kiinteistökauppavolyymi oli yli seitsemän miljardia euroa. Sekä kauppojen lukumäärä että keskimääräinen koko laskivat selvästi edellisiä vuosia matalammaksi. KTI tilastoi viime vuonna noin 180 yli miljoonan euron ammattimaista kiinteistökauppaa, kun viime vuosina niiden lukumäärä on vaihdellut 250-350 kappaleen välillä.
Vuoden viimeisellä neljänneksellä kauppavolyymi oli KTI:n tilastojen mukaan 820 miljoonaa euroa, joka oli 38 prosenttia vuoden 2022 loka-joulukuuta matalampi lukema. Vuoden 2023 vilkkain vuosineljännes nähtiin huhti-kesäkuussa, jolloin kauppavolyymi ylitti niukasti miljardin euron rajan. Ensimmäisellä ja kolmannella vuosineljänneksellä kaupankäyntivolyymi jäi 400 miljoonan euron tuntumaan.
Asunnot jälleen vaihdetuin kiinteistösektori
Asuntokiinteistöjen osuus kokonaisvolyymistä oli 27 prosenttia, ja ne ylsivät jo kolmatta vuotta peräkkäin sektoritilaston kärkisijalle. Euromääräisesti asuntojenkin kauppavolyymi jäi matalimmalle tasolleen vuoden 2014 jälkeen, sillä vuokra-asuntokiinteistöillä ja -salkuilla tehtiin vuonna 2023 kauppoja hieman yli 700 miljoonalla eurolla. Vuoden suurin asuntosalkkukauppa solmittiin keväällä, kun yhdysvaltalainen KKR osti Avant Capital Partnersin kanssa Kruunuasunnoilta 1200 asuntoa eri puolilta Suomea.
Sekä tuotannollisten että yhteiskuntakiinteistöjen osuus vuoden 2023 kauppavolyymista oli noin 22 prosenttia. Sektoritilaston kakkossijalle nousivat niukalla erolla tuotannolliset kiinteistöt, joista tehtiin sekä suuria yksittäisten kiinteistön kauppoja että myös pari isompaa salkkukauppaa vuoden aikana. Yhteiskuntakiinteistöjen kauppavolyymi romahti lähes 65 prosenttia edellisen vuoden ennätyslukemista, mutta niistä tehtiin viime vuonnakin muutama iso salkkukauppa. Erikoissijoitusrahasto eQ Yhteiskuntakiinteistöt myi viimeisellä vuosineljänneksellä kaksi isoa yhteiskuntakiinteistösalkkua Nrepille ja Northern Horizonin rahastolle. Näiden kauppojen yhteishinta oli noin 175 miljoonaa euroa. Myös norjalainen Kinland osti Suomesta useita yhteiskuntakiinteistöjä vuoden 2023 aikana. Toimisto- ja liikekiinteistöjen kaupankäynti pysytteli poikkeuksellisen matalalla tasolla. Toimistokiinteistöjen osuus oli 17, ja liikekiinteistöjen 10 prosenttia viime vuoden kokonaisvolyymista. Ruotsalainen Niam osti kolme merkittävää toimistokiinteistöä, ja oli siten viime vuoden aktiivisin toimistokiinteistösijoittaja.
Ulkomaiset sijoittajat tekivät kauppoja kaikilla kiinteistösektoreilla
Ulkomaiset kiinteistösijoittajat ostivat viime vuonna Suomessa kiinteistöjä yli 1,4 miljardin euron arvosta. Etenkin useimmissa suurimmissa kaupoissa ostajana oli ulkomainen sijoittaja. Vastaavasti ulkomaiset sijoittajat myivät kiinteistöjä alle 500 miljoonalla eurolla viime vuoden aikana. Yli puolet ulkomaisten sijoittajien kauppavolyymista muodostui muista Pohjoismaista tulevien sijoittajien tekemistä kaupoista. Edellisistä vuosista poiketen kauppoja tekivät lähinnä Suomessa aiemminkin operoineet sijoittajat. Kruunuasuntojen salkun ostanut KKR oli vuoden ainoa uusi tulokas Suomen kiinteistömarkkinoille.
Kotimaisista sijoittajaryhmistä selvästi aktiivisimpia ostajia olivat jälleen kiinteistösijoitusrahastot, joiden osuus kokonaisvolyymista oli 21 prosenttia. Muutamasta viime vuodesta poiketen rahastot olivat aktiivisia myös myyntipuolella, jossa niiden osuus nousi 20 prosenttiin. Muiden kotimaisten sijoittajaryhmien osuus ostoista jäi viime vuonna matalaksi.
Lisätietoa ja tarkempia analyyseja kiinteistökaupoista on saatavilla KTI Transaktioseurannasta: Mikko Soutamo, puh. 050 548 0480, mikko.soutamo(a)kti.fi. KTI Transaktioseurannan linjauksia löytyy täältä.